keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Ullan välitrimmaus 30.1.2019



Huh meinas iskeä paniikki kun eilen illalla tajusin et Ullahan on menos näyttelyyn maaliskuun alussa enkä ollut sille mitään tehnyt sitten joulukuun alun jälkeen. Toki kynnet leikattu mutta muutoin turkin laitto ihan jäänyt sairasteluni sekä Espanjan reissun takia...
Eli koira pöydälle ja hommiin, toki mukaan tuli myös Hilkka. Tässä kuva tytöistä kun vielä mitään ei oltu tehty .Ulla vasemmalla ja Hilkka oikealla








Ei muuta kun pohjavilla kampa käteen ja työstämään.. tässä lavan lähtötilanne
Itse tykkään käyttää Kennel merkkisiä pohjavillaveitsiä jotka maksaakin vain n 5.90e





Yllä kuvissa  vähän läpikäytynä. Kun pohjavillaa oli poistettu nypin kauttaaltaan pisimmät pois ns trimmipuikolla( joka ei katkoa karvaa)
 Ajoin perän , kaulan ja korvat ja sit lähettiin pesulle. Parhaiten käppänälle toimivaksi shampooksi olen todennut PurePawsterrieri shampoon ja saman sarjan hoitoaineen. Tuotteeni hankin Trimmauspalvelu PiaDog ,  Pia von Koch joka myöskin opastaa asiantuntevasti tuotteiden käytössä.
 Ennen pesua vielä korvakarvojen nyppiminen korvakäytävästä.

Ennen
Jälkeen


 Ulla pesun jälkeen pyyhkeessä ja seuraavaksi fööni esiin ja koira kuivaksi:)


Seuraavaksi jalkojen trimmaus...


Takapuoli ennen ja jälkeen ajelujen
Tässä sitten lopputulos, Ulla ei poseeraus trimmipöydällä kiinnosta

Tämä trimmi oli siis näyttelyiden väissä oleva välitrimmi. Itse rullaan kotona olevat koirani niin ne pysyy koko vuoden näyttelytrukissa. Se vaatii toistuvia nyppimisiä mutta minullahans e on helppoa kun otan koirat mukaan trimmaamoon j jos jostakin asiakkaasta jää aikaa otan omat koirat päydälle. Joskus saatan nyppiä useamman kerran viikossa ja joskus jää viikkoja väliin.

Ulla siis trimmattiin ja pestiin kokonaan ja Hilkka sai vaan kysnienleikkuun, kampauksen ja vähän pinnan nyppimistä. Pesu jää huomiselle ...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti